Slideshow 2


Pieni tontti ja hirsitalo




Löysimme sattumalta Helsingistä meille sopivasta kaupunginosasta pienen tontin. Se oli tullut eräänä iltana myyntiin, kun Oikotiellä selailin tontteja. Laitoin samantien viestiä välittäjälle. Seuraavana päivänä teimme tarjouksen ja aivan valtava helpotus, kun se hyväksyttiin. Tontista oli nimittäin tehty jo toinenkin ostotarjous. Meillä ei ollut mitään kokemusta rakentamisesta ja olimme aivan uuden äärellä. Kaikki oli helppoa ja sujuvaa tonttikauppoihin asti, mutta talovalmistajien haarukointi, vertailu ja pohdinnat yllättivät sillä, kuinka uuvuttavaa se oli. Päätösten tekeminen osoittautui niin vaikeaksi ja useamman kerran teki mieli päästää koko talounelmasta irti.

Hirsitalo oli vahvimmalla sijalla, sillä sisäilman puhtaus ja terveellisyys ovat kaikki meille ensisijaista. Tyttäremme kaverin perhe oli rakennuttanut hirsitalon alueelle ja siellä käytyämme emme enää lopulta hetkeäkään miettineet. Valitsimme toimituslaajuuden, jossa sisustus sisäpintoineen ja kiintokalusteineen jäisi meidän hoidettavaksi. Tämä antaisi meille enemmän vapautta ja saisimme nauttia puolisoni siskon miehen ammattitaidosta toivomissamme sisätöissä. Avaan postauksissani tarkemmin talomme rakennusvaiheita ennen sen valmistumista. Olemme päässeet muuttamaan taloomme, mutta taloprojektissamme on vielä keskeneräisiä asioita, kuten saunan toteutus.

Oman talon rakennuttaminen saattaa kuulostaa liian isolta riskiltä ja avioliiton lopulliselta tuhoamiselta. Tästä jälkimmäisestä meitä varsinkin peloteltiin. Olemme puolisoni kanssa pitäneet yhtä vuodesta 2008 ja kaikkea on koettu yhdessä ja erikseen. Meillä oli alusta asti luja luotto toisiimme, että yksi taloprojekti ei meidän liittoa kaada. Tähän rakennusprojektiimme väriä toi vielä lisää yllätysraskaus. Taustalla oli useampi lapsettomuusvuosi ja haave oli jo oikeastaan kokonaan haudattu. Taloprojektimme sisään mahtui siis vielä tämäkin suuri onni. Koin rakennusvaiheen ja odotusajan sopivan hyvin yhteen, sillä tuntui ihanalta suunnitella omaa taloa myös vauvaa ajatellen.

Kuva: Eveliina Mustonen

Kommentit

Suositut tekstit