Korona-ajan onnistuneet synttärit ilman kontakteja




Meidän D täytti viime keväänä kymmenen vuotta ja ensimmäistä kertaa oltiin siinä tilanteessa, ettei kaverisynttäreitä voitu järjestää. Täällä Helsingissä korona jylläsi vielä sen verran voimakkaalla otteella, että ainut järkevä vaihtoehto oli juhlia synttärit perheen kesken. Neljän seinän sisällä oli vietetty jo sen verran viikkoja, että halusin järjestää jotain vähän yllätyksellisempää. Kriteerinä oli kuitenkin se, että nämä korona-ajan synttärit tulisi juhlia ilman sosiaalisia kontakteja. 

D rakastaa eläimiä ja otin yhteyttä Kirkkonummella sijaitsevaan Rehndahlin kotieläinpuistoon. Sovin heidän kanssaan synttäripäivästä, jolloin varaisimme iltapäivän eläinpuistossa kokonaan vain meidän perheelle. Koko tila leikki- ja grillipaikkoineen olisivat käytössämme. 

Synttäriaamuna lahjan mukana oli pieni kultakimalteinen kuori, jonka sisällä luki onnittelutekstien lisäksi teksti, jonka olin kirjoittanut:

"On tänään aika juhlia ja suosikkieläintäsi tavata. Laama se onnitella haluaa ja eläinpuistossa sinua odottaa. Kohti eläinpuistoa startataan ja siellä hauskaa pidetään!"

Sää osui olemaan toukokuisen aurinkoinen ja se onnellisuuden loisto meidän D:n silmissä, kun hän pääsi rapsuttelemaan poneja, kaneja, lampaita ja eniten odottamansa laamankin luokse pääsi ihan lähelle. Kepparirata ja tramppa olivat myös erittäin mieluisia lapsille. 

Yhtään nahistelua siskojen välilläkään ei tullut koko juhlareissulla vaan tytöt istuivat siellä kalliollakin yhdessä kaksin syömässä grilliruokaa, jota meillä oli matkassa mukana. Grillipaikka oli vielä nautinnollisempi, kun se oli niin kivasti sijoitettu luonnon keskelle. Tämä ei ole maksettu mainos vaan todella mielelläni jaan tämän onnistuneen kokemuksemme.

Ihana juhlapäivä ja vielä kustannustehokastakin

D totesi, että tämä oli yksi aivan parhaimmista synttäreistä. On siis koettu juhlia vaikka ja missä eri paikoissa. Luotin, että synttäripäivästä tulisi mieluinen, mutta en odottanut, että korona-ajan kontaktittomat synttärit pääsisivät parhaimpien listalle. Näin vuoden jälkeenkin hän muistelee tätä ihanaa synttäripäivää. Se todella oli enemmän kuin onnistunut, vaikka kavereita ei tällä kertaa ollutkaan mukana juhlimassa. 

Bonuksena kakun päällä oli vielä se, että kustannuksiltaankin pääsimme edullisesti. Vuosi sitten hinta oli 52€ meidän koko perheeltä. En voi kuin lämpimästi suositella tätä meidän juhlaratkaisua.

Muutama kesä taaksepäin meillä oli naapuritallin poni synttärivieraana ilahduttamassa lapsia ja sekin olisi näin korona-aikana toiminut myös kotieläinpuiston tavoin kivana synttäri-ideana. Toisaalta nyt haluttiin nimenomaan hetkeksi pois muihin kuin kodin maisemiin.





Kommentit

Suositut postaukset