Lapsiluvusta erimielisyyttä

Mehän heti suhteen alussa puhuttiin avoimesti siitä, että kaksi lasta olisi yhteinen toive, sellainen meille sopiva lapsiluku. Sitten lopulta, kun tuo toive kahdesta lapsesta oli täyttynyt, meni pari vuotta aikaa ja aloin potea salakavalan hitaasti kasvavaa vauvakuumetta.

Miltä tuntuu toivoa kolmatta lasta, kun toiselle kaksi on se täydellinen lapsiluku? Todella ristiriitaiselta ja vaikealta. Olihan meillä alunperin melkein suullinen sopimuskin siitä, että kaksi lasta on meille sopiva. On siis tavallaan epäreilua muuttaa mieltä lapsiluvusta. Silloin ei ymmärretty ottaa keskusteluun sitä vaihtoehtoa, että jos toinen haluaisikin kolmannen lapsen.

Vauvakuume oli itselle ainakin emotionaalisesti järjettömän vahva kokemus. Sen lisäksi oli tietenkin myös konkreettisia syitä toiveeseeni saada kolmas lapsi:

1. Halu kokea vauvan odotusaika uudestaan

Voin äärimmäisen hyvin koko ensimmäisen raskauden ja se kaikki odotuksen ihme vauvan potkuineen oli vain niin uskomaton kokemus.

2. Toive korjaavasta synnytyskokemuksesta

Tämä onkin sitten oma postauksensa, mutta ensimmäinen synnytyskokemus oli jäätävä. Toinen synnytys voisi olla eheyttävämpi kokemuksena.

3. Vauva-arki eri elämäntilanteessa

Tulin äidiksi 23-vuotiaana. Silloin elämä oli kiireistä opiskelijan elämää yliopistolla ja kova paine saada opinnot purkkiin. Elämäntilanne olisi nyt eri eikä vauva-arkeen kuuluisi opintoja.

4. Tyttöjen sisarustoive

Molemmat tytöt toivoivat pientä sisarusta ja se oli jotenkin ajatuksena kaunis, että vauva ei olisi vain meidän vanhempien vaan myös sisarusten suuri toive.

En ollut valmis luopumaan toiveesta

Kyllähän päätökset lapsen yrittämisestä kuuluu tehdä yhteisesti eikä niin, että minä haluan tämän lapsen huolimatta siitä haluaako toinen. Tuntui väärältä, että oli tällainen suuri toive eikä se kohdannut niiden toiveiden kanssa, joita toisella oli. 

Ymmärsin miehen näkökulman myös, koska hänellä on tapana ajatella asiat järki edellä. Meillä oli ollut haastavaa arkea, kun kävin opiskelemassa toisessa kaupungissa ja oli adoptioon liittyen erinäisiä juttuja. Ihan vasta silloin äskettäin elämä oli päässyt asettumaan.

En silti ollut valmis luopumaan toiveestani. Se jäätävä tyhjän sylin tunne oli niin vahva, että jotenkin asiaa piti päästä purkamaan ennen kuin se alkaisi vaikuttamaan meidän parisuhteeseen.

Olisiko kaksi sittenkin kolme?

Me käytiin pariterapeutin luona purkamassa tilannetta ja otettiin aikalisä koko asiaan. Molemmista oli paljon apua ja meidän kummankin oli helpompi tavoittaa toisen näkemyksiä. 

Luonnollista aikalisää tähän asiaan tuli senkin puolesta, että vauvaahan ei sitten kuulunut, kun vauvatoiveesta tuli yhteinen. Kun sitten vuosien yritysten jälkeen se testi lopulta oli positiivinen, oltiin molemmat niin helpottuneita ja onnellisia. 

Mies on usein sanonut vauvan syntymän jälkeen, että onneksi hän muutti ajatuksensa ja kuinka parasta on, että saimme lopulta kolmannen lapsen. 

Mitä sitten kävi luettelemilleni ajatuksille vauvatoiveeseen liittyen? No, raskaus meni yhtä hyvässä voinnissa kuin ensimmäinen, synnytys oli parhaalla mahdollisella tavalla onnistunut, sisarukset ovat olleet onnellisia pikkuveljestä ja kiireettömyys ilman opiskelustressiä on antanut omanlaisen rauhallisemman sävyn tähän äitiyteen.

Kuva: Laura Kallahti Photography