Slideshow 2


"Kaikki lapsethan rakastavat leikkiä!" – Vai eikö sittenkään?


Meidän lapsista kaikki kolme ovat olleet alusta asti erilaisia leikkimisen suhteen. Esikoinen uppoutui leikkiin jo taaperoiästä lähtien.

Nyt yhdentoista vuoden iässä hänen huoneensa on vieläkin sellainen mielikuvituksellinen leikkimaailma. 

Entä jos leikki-ikäinen lapsi ei leikikään?

Me säästettiin kaikki taaperolelut odottamaan pikkusiskoa adoptioprosessin loppuvaiheessa, kun tieto lapsesta oli tullut. 

Kaikkea olin leikeistä ja leikin merkityksestä lukenut, mutta olin täysin uuden edessä, kun pikkusisko ei vain innostunut leikeistä – ei puolitoistavuotiaana eikä vielä kuusivuotiaanakaan. 

Päiväkodissa kyllä pieniä leikkihetkiä syntyi kavereiden kanssa, mutta itsenäisestä leikistä kotona ei ollut tietoakaan.

Kaksplussan haastattelussa avasinkin ajatuksiani syistä siihen, miksi leikki tuntui alusta asti A:sta niin vieraalta.

Arki lapsen kanssa, joka ei juurikaan leiki, on melko mielenkiintoista. Jos et joka hetki keksi askartelujuttuja tai muuta vastaavaa tekemistä, lapsi vain pyörii ja juoksee ympäri kotia. Vaihtoehtona on tietenkin aina ruutuaika, mutta silläkin on rajansa.

Nyt kouluiässä leikki on saanut hiukan enemmän merkitystä A:n elämässä. Ne ihan pienetkin hetket, kun näkee leikin tuottavan mielihyvää, tuntuu näin äitinä äärimmäisen hyvältä. Sitä saa äitinä olla luova, kun yrittää keksiä erilaisia leikki-ideoita, jotka innostaisivat leikkeihin. Yhteisiä leikkejä sisaruksilla on myös välillä onneksi.


Meidän kuopus on nyt samanikäinen kuin A oli meille tullessaan ja hän on innostunut lähes kaikista mahdollisista leikeistä. Duploilla rakentamiset, mistä tahansa purkeista tornin pystyttämiset, piiloleikit.. Lähes mikä tahansa saa B:n innostumaan leikkiin. Meno on tosin huomattavasti villimpää kuin esikoisen kanssa. 

Leikki lapsen kanssa ei tunnu aina luontevalta

Välillä mietin, kuinka paljon vanhemmat noin yleisesti leikkivät lasten kanssa. Taaperon kanssa sitä tulee leikittyä paljonkin, mutta sitten isompien lasten kohdalla se tuntuu erilaiselta. 

Tavallaanhan sitä tulee osallistuttua lähes huomaamattaan leikkeihin jatkuvasti arjessa, kun lapsi tulee vaikka tuomaan jonkin leikkisörsseliannoksen maistettavaksi. Näissä tilanteissa se onkin luontevaa. 

Sitten taas se, että istuisin barbileikkejä leikkimään lastenhuoneeseen, ei vain tunnu itsestä jotenkin yhtään luontevalta. On kiva ihastella leikkejä, kun lapsi niitä esittelee, mutta itsensä asettaminen siihen leikkijäksi tuntuu itsestä todella vieraalta. 

Minusta tästä ei pitäisi vanhempana tuntea huonoa omaatuntoa. Kyllähän lapsi sen aistii, jos vanhempi tuntee olonsa epämukavaksi. 

Ehkä se onkin tärkeintä, että löytää sellaisen itselle luonnolliselta ja mielekkäältä tuntuvan tavan osallistua lapsen leikkeihin ilman, että siitä syntyisi mitään paineita vanhempana.

Kommentit

Suositut tekstit