Slideshow 2


Onko lapselle haitallista sanoa näin?


Tässä vanhemmuuden viidakossa käyn aina välillä pohdintoja siitä, olisinko jossakin tilanteessa voinut sanoa lapselle kauniimmin tai ilmaista asian kokonaan eri tavalla. On myös niin lapsikohtaista, millä tavalla sanominen toimii toiselle ja mikä taas toiselle. 

Välillä tuntuu, että sormi osoittaa joka suunnassa vanhempia: "Älä tee näin!" Siinä vanhempana yrität sukkuloida siellä välimaastossa ja tehdä parhaasi.

Onko tämä nyt sitten haitallista lapselle?

Lueskelin yksi päivä taas uutisia ja osuin avaamaan pääotsikoihin uudestaan nostetun Iltalehden artikkelin otsikolla:

"6 asiaa, joita ei ikinä saa sanoa lapselle!"

Millaisia tunteita tämä otsikko herätti? Ennen sen avaamista aloin miettiä, että taatusti sieltä löytyy sellainen lausahdus, jonka olen myös meidän koululaisille sanonut. 

Luin artikkelin ja silmiini pompsahti, ettei lapselle saisi koskaan sanoa näin:

"Olen pettynyt sinuun." 

Vanhempi ei siis saisi sanoa huonosta käytöksestä lasta ojentaessaan olevansa pettynyt lapseen, koska pettymystä ei saisi tämän artikkelin mukaan kaataa lapseen niskaan. Heitänpä tähän vaikka tällaisen ihan hatusta nostetun esimerkkitilanteen:

Lapsi on luvannut, ettei mene enää ilman lupaa kotona kaivelemaan vanhempien kaappia ja ottamaan sieltä rahaa. Sitten hän jääkin kiinni, että on käynyt taas varkaissa.

Eikö tässä kohtaa ole ihan asiallista vanhempana sanoa, että kun me tästä yhdessä sovimme, petit luottamuksen ja olen pettynyt sinuun? Voisi tietysti sanoa vielä tarkemmin, että on pettynyt siihen, mitä lapsi oli tehnyt. 

Minä kyllä olen sanonut näin, jos lapsi on toistanut sellaisen toiminnan, josta olemme sopineet, ettei sellainen enää toistu. 

Juuri muutama viikko sitten oli tilanne, kun meidän ekaluokkalainen olikin lähtenyt toistamiseen vaaralliselle reitille (tällä kertaa pyörällä), vaikka hänen kanssaan on sovittu tarkasti turvallinen reitti ilman vaarallisia tienylityksiä.



Kyllä totesin olevani pettynyt häneen, etten voi luottaa, kun jotain sovimme. Sen jälkeen hän on pitänyt hienosti kiinni siitä, mitä on sovittu enkä edelleenkään koe, että olisin aiheuttanut jotakin haitallista sanomisellani. 

En ole joutunut tilanteeseen, jossa olisin kuullun jonkun lapsistani kiusanneen toista lasta, mutta jos tällainen tulisi eteen, aivan taatusti toteaisin olevani pettynyt häneen.

Kaikkea ei voi silotella – itse en ainakaan siihen ryhdy

Opiskeluaikoina muistan, kun luennolla puhuttiin curling-vanhemmuudesta. Sen ydin on siinä, että lapsille ei haluta tuottaa pettymyksiä ja lapsen elämästä halutaan tehdä mahdollisimman sileää ja suojaisaa. 

Se on erillään lapsilähtöisestä kasvatuksesta, jossa taas rajojen asettaminen on myös tärkeä osa kasvatusta eikä kaikkea pidä silotella.

En oikein ymmärrä sitä, että tällaisia kasvatuksellisia vanhemman sanomisia demonisoidaan. Kohta kukaan ei uskalla sanoa mitään poikkipuolista sanaa, kun saa kuulla sitten olevansa vanhempi, joka aiheuttaa vahinkoa lapselleen. 

Meillä on lasten kanssa melko tiukat rajat ja olen äitinä opetellut joustavuutta koko tähänastisen vanhemmuuteni ajan. Sopivasti joustaminen helpottaa paljon monissa tilanteissa, mutta ei tarkoita sitä, että lapsi voi neuvotella itsensä ulos sovitusta asiasta. 

Meidän koululaisille sanon tarvittaessa napakasti enkä ajattele lapsen vahingoittuvan siitä, että totean olevani pettynyt häneen jonkin toiminnan vuoksi. Ehkä seuraavan kerran joku sivullinen tulee sitten vetämään minua hihasta, etten voisi sanoa lapselle näin. 

Tunnekasvatus on meillä ollut erityisesti adoptiotyttären saamisen jälkeen keskeisessä roolissa ja meillä puhutaan päivittäin tunteista kotona.

Meidän perheessä mennään lapsilähtöisellä meiningillä. En ajatellut jatkossakaan skannata jokaista sanomaani, että olikohan tämä nyt haitallista. Toivoisin enemmänkin armollisuutta meille vanhemmille!





Kommentit

Suositut tekstit