Slideshow 2


Kuinka paljon on OK puuttua lasten kaveriasioihin?




Olen välillä miettinyt vanhempien erilaisia suhtautumisia tilanteissa, joissa lapsella on tullut eripuraa kaverin kanssa tai on mieli pahana siitä, että on tullut pettymys kaveriin vaikka somessa.

Toiset vanhemmat puuttuvat niin herkästi ja toiset antavat lasten keskenään selvittää. Itse kuulun kyllä enemmän jälkimmäiseen.

Riman pitää ylittyä, että puuttuisin

Tunnistan siis itsestäni leijonaemon, joka tosipaikan tullen kyllä todella suojelee ja puolustaa lapsiaan.

Tietynlainen rima pitää olla itsellä kuitenkin ylitettynä, että näen tilanteen tällaisena tosipaikkana. 

Jos lapseni vaikka tostuvasti jäisi leikeistä ulos tai kuulisin usein, että toinen lapsi on ollut ilkeä tai kiusannut, laittaisin viestiä vanhemmille, että tilanteeseen pitää puuttua. 

Olen ihan super tarkka myös toisinpäin, että jos meidän tytöt tekisivät tällä tavalla, haluaisin saada asiasta nopeasti tiedon.

Sitten taas täysin eri sarjaa ovat kaikki arjen tavalliset eripurat tai, että joku suosikkikaveri ei nyt leikkinytkään tänään lapsen kanssa. Sellaiseen ei tarvitsisi olla heti puuttumassa.

Kyllähän lastenkin turvalliseen ja tavalliseen arkeen nyt vain kuuluu erimielisyyksiä, pettymyksiä ja väärinymmärryksiä, jotka koululaiset itsekin osaavat monissa tilanteissa selvittää ja pyytää toisiltaan anteeksi. 

Silloin se rima ylittyi

Joskus olen nähnyt niitä tilanteita, että vanhemman jatkuva puuttuminen ihan kaikkeen voi ärsyttää siinä määrin kavereitakin, että he alkavat välttää yhteisiä leikkejä.

Vuosia sitten muistan, että toisen meidän tytön kohdalla oli tilanne, kun kaksi kaveria yrittivät ohjata kenen kanssa hän saisi leikkiä. Oli useamman kerran sellaista erikoista määräilyä, josta olin huolissani.

Laitoin tyttöjen vanhemmille ystävällisen viestin ja he ottivat sen hyvin vastaan. Juttelivat tyttöjen kanssa kotona ja seuraavana päivänä tytöt pyysivät anteeksi eikä sellainen enää jatkunut. 

Ihastelin vain mielessäni, kuinka fiksut ja ihanat olivat nämä vanhemmat sekä tytöt.

Lapsen kiusauksi joutuminen voi olla vanhemman inhimillinen pelko

En mielelläni puutu meidän tyttöjen kaveriasioihin ellei sitten ole kyseessä jokin kiusaamistapaus. Muistan, kun omassa lapsuudessa erään luokkakaverin äiti puuttui kaikkiin mahdollisiin tilanteisiin ja koin sen oikeasti ahdistavana.

Arvostan kuitenkin sitä, että jos jotain erityistä tapahtuu, on se hyvä käsitellä niin, ettei se jää painamaan mieltä ja sitten jossakin yhteydessä purkaudu moninkertaisella volumella.

Sellaisen varsin inhimillisen ilmiön itse tunnistan, että jos on itse ollut kiusattu tai pelkää mediatapausten vuoksi jatkuvasti, että lapsi tulee kiusatuksi, voi vanhempi tällöin olla jokaisessa tilanteessa tuntosarvet aktivoituneena ilman, että olisi edes mitään oikeasti pahaa tapahtunut. 

Ajattelen, että on maailman tärkein asia olla perillä lapsen kaveriasioista ja kaikessa lapsen arkeen liittyvässä, mutta on tärkeä antaa myös tilaa lapsille eikä liikaa tuoda omia pelkoja esiin. Joskus on hyvä hetken kuulostella tilannetta ja antaa kotona vinkkejä omalle lapselle, kuinka hänen olisi hyvä toimia itse tilanteessa.

Täytyy sanoa, että meillä molemmilla tytöillä on onneksi super mukavia kavereiden vanhempia. Joskus aiemmin on ollut sellaisia muutamia tilanteita, kun olen miettinyt, että huhhahhei –olisikohan tuossa ollut hyvä hetki vain hengitellä. 

Kommentit

Suositut tekstit