Slideshow 2


Riidelläänkö teillä rahasta?



Meillä parisuhteeseen mahtuu kaksi erilaista rahankäyttäjää. Puoliso on heittämällä tarkempi raha-asioissa. Ihailen sitä taitoa ja luotan hänen arviointikykyynsä. 

Mikään varsinainen pihistelijä hän ei ole, mutta haluaa tarkasti huolehtia talousasioista ja on selvästi säästäväisempi. Itse olen taas spontaanimpi ja opettelen elämään säästeliäämmin. Kirppiksellä saatan joskus innostua, jos teen hyvät löydöt. En pidä silti itseäni varsinaisena shoppailijana. Varsinkaan näin hoitovapaalla ei todella rahalla juhlita. 

Nyt kesän ajan olen tehnyt töitä hoitovapaalta ja on tuntunut vapauttavalta tehdä joitakin ihania sisustushankintoja hyvällä omalla tunnolla. Hoitovapaalla yritän välttää kaikkia yhtään isompia hankintoja. Aiemmin ollut niitä tilanteita, kun maksat laskulla, eräpäivänä revit sitten harmaita hiuksia ja jäät koukkuun osamaksulla maksamiseen.

Puolison kanssa meillä on selkeät palkkaerot siitäkin huolimatta, etten olisikaan kotiäiti.
Meillä on ollut toimiva taloudellinen systeemi, että jaetaan suuremmat kulut tulojen mukaan niin, että se on molemmille reilua. 

Kylvääkö raha riitaa?

Raha on yleisemmin se, joka nostattaa tunteita ainakin meidän parisuhteessa. Varsinaisia riitoja tulee harvemmin, mutta sellainen ärsyttävän kireä ilmapiiri saattaa leijua ympärillä. Näitä tilanteita on ollut erityisesti silloin, kun on tullut jokin yllättävä meno, johon ei ole osannut varautua. 

Muistan useita stressaavia aikoja myös silloin, kun suunniteltiin meidän taloa ja mietittiin, mikä on mahdollista. Kompromissien tekeminen oli haastavaa ja piti luopua tietyistä asioista, jotka eivät olleet mahdollisia – esimerkiksi työhuoneesta alakertaan.

Taloudellisia onnistumisia ja totaalihuteja

Meidän perheen paras taloudellinen ratkaisu kahden viimeisen vuoden aikana oli ehdottomasti tämä talon rakentaminen. Tuntuu niin hyvältä jakaa se tunne yhteisestä onnistumisesta. Toinen onnistuminen on ollut molemmilla urakehitys viimeisen parin vuoden aikana ennen vanhempainvapaalle jäämistäni. 

Taloudellinen huti sen sijaan oli meidän auton hankkiminen yksityisleasing-sopimuksella. Kuluerä on suuri ja kilometrit tiukasti rajattu. Näissäkin leasingsopimuksissa voi varmasti olla hyviä ratkaisuja, mutta meillä ei kyllä mennyt ihan putkeen. 

Reilu vuosi ollaan vielä naimisissa tuon sopimuksen kanssa. Vaikka näitä huteja tuleekin, on kuitenkin oppinut sen, että sopivalla rohkeudella voi saavuttaa koko perheelle taloudellisesti merkittäviä asioita. 





Kommentit

Suositut tekstit