Slideshow 2


Lähtisinkö uudestaan Satuhäät-ohjelmaan?

Me vietetään tänään meidän hääpäivää. Apua, ollaanko me oltu yksitoistavuotta naimisissa? Tänään vietetään siis teräshäitä hääpäivien nimitysten mukaan. 

Teräs kuvaa hyvin sitä lujuutta, joka meidän suhteessa on ollut alusta asti ja pitänyt meidät yhdessä, vaikka myös todella vaikeita hetkiä on koettu.

Meidän kesähäät 3.7.2010 kuvatiin Satuhäät-ohjelmaan, joka silloin pyöri Ylellä. Ohjelmaformaatti kulkee nykyään nimellä Unelmahäät

En muista yhtään sitä hetkeä, kun tehtiin yhdessä hakemus ohjelmaan. Todennäköisesti se hetki oli hyvin spontaani. Olin muutenkin silloin nykyhetkeen verrattuna myös ihan super nuori esikoista odottava 22-vuotias.

Näin jälkikäteen voi sanoa, että meille jäi käteen ihan mielettömän paljon hyvää käteen tähän tv-formaattiin osallistumisesta. Meidän häissähän ei tapahtunut mitään sellaista, joka ei olisi kestänyt päivänvaloa. Se oli kaunis päivä, joka oli ilo jakaa muillekin.

Meidän jaksossa myös D syntyi kahta kuukautta ennen häitä. Itse synnytystä ei näytetty, mutta tunnelmat heti synnytyksen jälkeen taltioitiin. Olin itse niin heikossa hapessa synnytyksen jälkeen, ettei voitu kuvata minua ja vastasyntynyttä vauvaa. Niin kaunis hetki oli, kun meidän pieni oli kuvissa isin sylissä.

Saatiin ihanasti hyvää palautetta, mutta mukana myös äitiyttäni loukkaavia kommentteja. Haluttiin keskittyä V:n kanssa kuvaushetkissä täysillä häiden valmisteluun eikä muutenkaan haluttu silloin vauvan olevan kuvissa kuin ihan välttämättömät hetket. 

Vanhempani hoitivat meidän pientä vauvaa, kun juoksimme viemässä koristeita juhlapaikalle ja hoitamassa muita hääsäätöjä. Tästähän oli helppo repiä tulkintoja, kuten:

"Apua, äitiähän ei kiinnosta tuo heidän vauva!" 

Ensimmäisen lapsen kanssa sitä oli niin herkillä, että jokainen tuollainen kommentti satutti ihan hirveästi. No, itsepä olin lähtenyt ja kestettävä oli, mutta hyvältä se ei tuntunut. 

Silti edelleen hyvää jäi huomattavasti enemmän, kuten nämä seuraavat plussat:

1. Muistoksi laadukasta kuvausmateriaalia jaksosta 

2. Juhlatunnelmaa korostivat entisestään tv-kamerat ja kuvausporukka

3. Hääjakso oli täydellisen aidosti meidän näköinen, myös sen musiikki eri kohtauksissa

Malja tänään meidän teräshäille, joita muuten ollaan menossa ihan kaksin hotelliin juhlistamaan!



Kommentit

Suositut tekstit